Neiti ekaluokkalainen kulkee koko ajan kaula paljaana, joten tein uuden huivin. Tämä vedetään vaan pään yli, eikä tarvitse solmia. Jotta saisin hänet käyttämään sitä tein pyynnöstä pipon. Siihen piti kuulemma saada Rainbow Dash poni.... huh huh en kyllä vähään aikaan lupaa mitään. Applikointi ei ole oikein minun juttuni, liian hidasta.
Huivi on muuten kääntöversio, eli toinen puoli erilainen.
Kankaat: musta talvitrikoo KVK, pilkullinen musta trikoo KVK, valkoinen trikoo käsinpainettu omalla kuosilla. Palluranauha Karnaluks.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. tammikuuta 2015
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Tehdään hyvää!
Ompeluryhmä, johon kuulun on jälleen päättynyt järjestää huutokaupan Facebookissa. Viime kerralla kerättiin yli 6500€ Roosa Nauha-keräykseen. Itsekin haluan olla mukana näin tärkeässä keräyksessä.
Minulta huutokaupassa on kolme pipoa (voittohuutaja saa valita itse pipon koon). Kaksi uudella pitsikuviolla ja yksi korento kuviolla.
Lisäksi päätimme HommaHuoneen Sanne-Maijan kanssa tehdä yhteisprojektin. Eli Voittohuutaja saa naisten paidan korento kuosilla. Menkää tykkäämään ja osallistukaa huutokauppaan :)

perjantai 12. syyskuuta 2014
Ruusuke pipoja
Syksyn myyjäiset ym. lähestyy ja täällä on ollut pipopaja käynnissä. Piirsin uusia painoseuloja ja ennenkuin pääsen niitä käyttämään, päätin hieman näitä Ruusuke-pipoja ommella.
Ja hei ompelevat ystävät täältä löytyy tekemäni tutoriaali ruusukkeesta.
Kaikki kankaat KVK, aika ihania eri yhdistelmiä saakaan tehtyä :)
Ja hei ompelevat ystävät täältä löytyy tekemäni tutoriaali ruusukkeesta.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Selian Runoratsu ja uusia merkkejä
Tällä viikolla pääsin jälleen osallistumaan ompeluhaasteeseen. Tällä kertaa saimme kahta kangasta ja suunniteltiin pareittain pieni muotoinen mallisto.
Ystäväni teki t-paidan ja housut. Minä taasen isommalle neidille puseron ja ja pipon.
Kankaat: Selian Runoratsu ja KVK:n raidat
Kaavat: pusero mallia otettu ostopaidasta ja pipokaava oma.
Sain muuten heinäkuussa uudet teetetyt ompelumerkit, ne onnistui todella hyvin ja muutenkin voin suositella Somine:a.
Ystäväni teki t-paidan ja housut. Minä taasen isommalle neidille puseron ja ja pipon.
Kankaat: Selian Runoratsu ja KVK:n raidat
Kaavat: pusero mallia otettu ostopaidasta ja pipokaava oma.
torstai 3. huhtikuuta 2014
ARVONTA!!!
Koskaan en ole pitänyt arvontaa blogissani, mutta nyt pidetään kevään kunniaksi :)
Lyhyesti ja ytimekkäästi arvotaan kahdelle tänne kommentoivalle pipo.
Voit kommentissa kertoa minkä värisen haluaisit (pinkki, turkoosi, musta, harmaa vai joku muu) ja tulisiko pipo aikuiselle vai lapselle.
Olisiko sinun mieleen korento vai kärpänen?
Arvottavan pipon malli on kuvassa oleva lörppä :)
Arvontaan voi osallistua 10.4.2014 mennessä.
Kaikki saavat yhden "arpalipukkeen" ja voit vinkata kavereille myös :)
Lisää kuvia pipoista löytyy esim. edellisestä postauksesta.
Onnea arvontaan!
Terv. Mersia

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
joskus lähtee mopo käsistä
Joo mulla lähtee välillä mopo käsistä, esim. nyt on näitä pipoja tullut tehtyä.
On painettu kuvioita käsin, on rypytetty kangassuikaleita ja ommeltu.
Nyt mun ehdoton lemppari malli on lörppä, eli jää silleen taakse hieman roikkumaan :)
Mikäs on sun lemppari kuvio?

keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Sylva-huutokauppa
Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!
Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.
Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Täältä pääset osallistumaan; https://www.facebook.com/media/set/?set=a.581172215293566.1073741831.120673634676762&type=1
Itse osallistun muutamalla käsinpainetulla aikuisten pipolla.

tiistai 10. joulukuuta 2013
Ruttupipoja
Mulla on yleensä paha tapa lähteä mopo käsistä, joten niin taisi tälläkin kertaa käydä. Innostuin kovasti silitysarkeista ja ruttupipoista. Olen kulkenut kuukauden omassa pipossani, josta löytyy kuvia täältä.
Tähdet ja sydämet on silitysarkeilla tehtyjä ja kärpäset on taasen käsinpainettuja (oma design).
Näistä osa menee opettajille ja muille joululahjoiksi. Mutta osa on nyt myös myytävänä.

Aikuisille ja teineille sopivia:
Näissä pipoissa takaosa on eri kankaasta tehty
Yllä joustofroteeta ja pinkki velouria.
Nämä pipot taasen sopivat koululaisille ja noin 3-vuotiaasta ylöspäin:
Ja nämä viimeiset menevät suunnilleen 1-2 vuotiaille lapsille:
perjantai 1. marraskuuta 2013
Viiksekkäät pipo ja huivi
Perjantai illan viettoa, kaksi tuntia aikaa ja viikset aiheena. Itselleni marraskuun kylmeneviin keleihin pipo ja huivi.
Materiaalit; itse sabluunalla painettu viiksitrikoo, sicsac-nauhaa, pinkki ja raitatrikoo.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Pipoja pipoja....neliöpipoja
Tässä pikkuhiljaa olen painanut (lähinnä kärpäsiä) kankaita ja ommellu aikamoisen kasan pipoja :)
Pipot ovat kaksinkertaista trikoota.
Niille, jotka eivät tiedä niin nämä kärpäset on minun piirtämiä omia kuoseja. Painan ne itse omin pikkukäsin. Kärpäset on jo vanhajuttu ja ensimmäiset seulat tein jo opiskeluaikana yli 10 vuotta sitten. Edelleenkin minun suosikki :D
Nämä on kaikki kääntöversioita eli toinen puoli on aina erilainen.

meidän tytöt "malleina" toinen reilut 2kk ja toinen 6 vuotta.
nämä ovat kokoa noin 0kk-6kk, ensimmäisessä kuvassa pikku neidillä päässä.
kokoa 1-2 vuotta
myös kokoa 1-2-vuotta
myös kokoa 1-2-vuotta
Nämä kokoa yli 2-vuotta ja menee jopa minunkin päähän.
nämä myös kokoa yli 2-vuotta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)