Näytetään tekstit, joissa on tunniste pusero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pusero. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Lahjaksi

Rakkaan ystävän tytär täyttää 20-vuotta. Mihin tää aika oikein kuluu?

Ajattelin tehdä neidille lahjaksi käyttövaatetta. Leggarit ja rento pusero olivat heti mielessäni. Kankaat löytyivät jemmoista (sieltä löytyy aikalailla kankaita, teen ihan vaikka ihan oman postauksen askarteluhuoneestani). Leggarikangas Eurokankaan palalaarista syksyllä löytynyt pehmoinen trikoo ja harmaa neulos Jätti-Rätistä.

Kaavat on Ottobre ja Allt om Handarbete 02/2015 lehdistä.
Paitakaavaa täytyy kokeilla itselle myös.






lauantai 1. marraskuuta 2014

Teinikö?!?

Meidän ekaluokkalainen on kasvanut silmissä viime aikoina ja kovin on jo niin teinityttö. Tai varhaisteini, huh teini-ikää odotellessa kauhulla.

Meillä ollaan sairasteltu jälleen ja hieman on Halloween juhlinnat jäänyt vähälle, mutta mitä väliä vaikka niitä kurpitsoja päivän myöhässä kaivertelee?

Neiti halusi, että äiti ottaa kuvan hänen kurpitsoista ja kissoista. Häne teki ihan itse asetelman :)

Perjantai ilta meni taasen ommellessa neidille asukokonaisuus. Haastetehtävä toi postitse pinkkiä joustopitsiä.....juuri varhaisteinille sopivaa.

Kaavat:
joku OB:n raglanhihainen pusero koossa 134cm (ilman saumavaroja) 10cm pidempänä. Ja leggarikaava 140cm ilman saumavaroja (olisi saanut olla hieman pienempi koko leggareista, mutta neiti itse sanoi et on ihanat päällä kun ei ole piukat)

Kankaat:
Pinkki joustopitsi Tyyne-Esteri
Tumman sininen joustocollari Marimekko
Pääkallotrikoo KVK






sunnuntai 3. elokuuta 2014

Selian Runoratsu ja uusia merkkejä

Tällä viikolla pääsin jälleen osallistumaan ompeluhaasteeseen. Tällä kertaa saimme kahta kangasta ja suunniteltiin pareittain pieni muotoinen mallisto.

Ystäväni teki t-paidan ja housut. Minä taasen isommalle neidille puseron ja ja pipon.

Kankaat: Selian Runoratsu ja KVK:n raidat
Kaavat: pusero mallia otettu ostopaidasta ja pipokaava oma.







Sain muuten heinäkuussa uudet teetetyt ompelumerkit, ne onnistui todella hyvin ja muutenkin voin suositella Somine:a.